19.12.2016

25. Ben tekee siirtonsa

Sen enemmittä puheitta -

lukuiloa.


**********





Biyun kuoleman jälkeen Benin levottomuus kasvoi uusiin mittasuhteisiin, sillä nyt hänen päätöksensä tiellä ei ollut enää ketään. Nealle Ben ei edelleenkään kertonut mitään, sillä tämä oli paremmassa turvassa kun ei tiennyt.



Tänään, vihdoinkin, se tapahtuisi! Ben istui kylpyammeessa ja haaveili tulevaisuudesta ilman Triadia, ilman jatkuvaa rikosjärjestön painostusta. Huoletonta, ihanaa elämää Nean ja lasten kanssa. Se tosin tarkoitti kaupungista lähtöä ja sisarten jättämistä tänne, mutta heidän suhteensa Benjamin oli huoleton. Triadi tiesi, että Aleksin ja Biyun tyttäret eivät olleet millään tasolla tietoisia heidän järjestöstään, joten ainoastaan Benin oma perhe oli vaarassa eikä se olisi enää sitäkään tämän päivän jälkeen.



Nea oli ollut työmatkalla ja saapunut kaupunkiin vastaa aamuvarhain. Hän oli pyytänyt Claran kuntosalille, sillä Nea uskoi aivan ehdottomasti liikunnan olevan hyväksi jokaiselle simille ja nyt olisi Claran vuoro tutustua tähän maailmaan. Nea oli myös käytännöllinen: jos pitäisi juosta karkuun, olisi hyvä että kunto kestäisi mahdollisimman pitkän juoksun.
-Huomenta kulta,
Nea sanoi ja veti Claran lämpimään halaukseen.
-Äiti. Mulla oli ikävä,
Clara mutisi Nean olkapäätä vasten.



-Minä tulen aina näiltä työmatkoilta kuitenkin kotiin, joten ei huolta. Oletko valmis?
-Kyllä,
vastasi Clara lyhyesti ja Nea piti siitä mitä hän näki.



Clara oli vahva. Mitä tahansa tässä elämässä tulisi vastaan, Clara selviäisi. Tämä oli äitinsä tytär.
-No niin, käydäänpä vaihtamassa vaatteet ja hypätään juoksumatoille.



Clara aloitti varovasti ja se oli hyvä. Nea huuteli aina välillä vierestä mitä piti seuraavaksi tehdä ja kuinka hengitys oli hyvä aloittaa. Clara oli jo aivan kuumissaan ja hengästynyt. Hän ei ymmärtänyt miten äiti pystyi vielä vaivattomasti puhumaankin juoksemisen aikana.



Ben siisti kotia lähtökuntoon. Hän ei halunnut, että missään olisi sotkuista, kun heitä tultaisiin etsimään.



Haikeana hän kävi läpi jokaisen huoneen, istui erikseen vielä isänsä ja äitinsä vuoteelle. Hän aisti heidät tässä tilassa niin vahvasti. He eivät kuitenkaan enää olleet täällä, joten oli turha pitää kiinni sellaisesta, jota ei ollut enää olemassakaan. Suru souti Benin sisällä myrskyisänä hänen astuessaan viimeisen kerran ulos vanhempiensa makuuhuoneesta.



Carl kummasteli hieman matkalaukkuja, jotka Ben pakkasi auton takaluukkuun.
-Me lähdemme pienelle matkalle tänään,
isä sanoi rauhallisesti pojalleen.
-Matkalle? Minne me mennään? Ranskaanko?
Ben naurahti poikansa intoilulle.
-Ei, tällä kertaa jäädään ihan Simlandian maaperälle, mutta voin luvata yhden jutun.
-No,
poika kärtti malttamattomana.
-Tästä tulee hieno matka,
Ben vastasi ja nauroi hersyvästi. Hän kävi pudottamassa Carlin ja laukut sisarensa Barbaran kotiin odottamaan. Sen verran hän oli Nealle kertonut, että tämän ja Clarankin tulisi siirtyä sisaren kotiin odottelemaan ja matkalle oltiin lähdössä. Nainen oli vain kohottanut kulmiaan ja hymyillyt ilkikurisesti.



Tämän jälkeen Ben suuntasi puistoon. Kontaktihenkilö lähestyi häntä suoraan.
-Korhonen.
-Wuorenheimo.
Kättely oli lyhyt ja koruton.



-Olen siirtänyt Sveitsissä olevalle tilille rahat aivan kuten sovittiinkin,
Ben sanoi ja antoi Korhoselle tositteen tallennuksesta.
-Hyvä,
tämä vastasi lyhyesti.



-Perheeni ei vielä tiedä asiasta mitään. He kuvittelevat, että olemme lähdössä pienelle lomalle,
Ben selitti.



-Onko kaikki järjestyksessä teidän organisaationne puolelta,
hän tiedusteli jännittyneenä.



-Kaikki on paikallaan ja odottaa vain lähtökäskyä. Henkilö, jolta saatte passit uusille nimille, odottaa illalla kotinne puutarhassa,
Korhonen vastasi.



-Ko-kotini? Onko se järkevää?
-Se on tässä kohtaa kaikkein turvallisin ja syrjäisin paikka. Triadi tuskin tulee paikalle yllättäen eikä  heillä tietääkseni ole siihen tarvettakaan. Vai onko, herra Wuorenheimo?
-Ei tietenkään,
Ben vastasi nopeasti. Hän oli ollut yhteydessä Triadiin heti äitinsä kuoleman jälkeen, ilmoittanut tämän poismenosta ja pyytänyt perheelle suruaikaa ennen seuraavia tehtäviä. Tämä oli hänelle suotu. Niinpä Benjamin suuntasi matkansa kohti kotia, vielä viimeisen kerran. Hänen saapuessaan pihalle Nea soitti ja Ben vastasi vaimolleen kävellessään peremmälle pihaa. Sen vuoksi Nea sattumalta kuuli kaiken.



-Triadista ei lähdetä. Te ja teidän perheenne tapetaan viimeiseen henkeen. Tietäkää, että kirjoititte vaimonne ja lastenne kuolemantuomiot.
Laukaus. Yksi ainoa laukaus.





**********







Nea oli väsynyt kaikesta ajamisesta. Hän oli täydellisen uupunut, sillä hän ei ollut ehtinyt surra miehensä kuolemaa lainkaan. Hyytävät sanat ja laukaus. Nepthy ei koskaan unohtaisi niitä. Siitä oli lähtenyt liikkeelle lähes paniikinomaiselta näyttänyt reaktio, jonka aikana Nea oli kertonut Barbaralle pikaisesti kaiken pähkinänkuoressa, tarkistanut matkalaukut ( niissä oli joitakin setelitukkuja valmiiksi sekä vaatteita ), etsinyt taksin numeron ja soittanut siihen ja poistunut lapsineen Barbaran kotoa. Kaikki tämä noin viidessätoista minuutissa.



Pakomatka oli kestänyt päiviä. Lapset olivat aluksi kyselleet isäänsä, mutta Nea ei ollut kyennyt vastaamaan mitään ja lopulta kyselyt olivat lakanneet. Nea oli käynyt hankkimassa heille passit toiselle nimelle ja tällä hetkellä he olivat niiden mukaan perhe Mikkelsson. Hän oli ostanut vanhan auton, sillä rahaa ei ollut paljon ja auto valitettavasti lohkaisi säästöistä ison osan.
Lopulta hän oli löytänyt tähän Jumalan hylkäämään pikkukaupunkiin meren rannalla. Hän oli saanut heille vuokrattua kerrostaloasunnon kaupungin teollisuusalueelta. Kyseinen talo oli ilmeisesti parhaimman loistonsa jo nähnyt, mutta ainakin ulkopuolelta se oli varsin viehättävä puutarhoineen ja solisevine suihkulähteineen.



Sisältä sitten... Nea oli hivenen järkyttynyt. Huoneet olivat koleita ja seinien rappaus rapistunut.



-Äiti, tässä sohvassa varmaan on luteita,
Carl katsoi inhoten rikkinäistä sohvaa ja jatkoi:
-Televisio on tosi pieni!
-Onneksi siellä on kuitenkin takka,
Nea vastasi hieman uupuneena.



-Joo mutta tää keittiö on ihan kauhea! Toi hellakin on ruosteessa. Mä haluan kotiin,
Carl parkaisi ja vihdoin väsymys purkautui ulos pienestä pojasta itkuna.



Nea ja Clara katsoivat luovuttaneina kuinka Carl rynnisti toiseen makuuhuoneeseen. Siihen, jonka hän jakaisi jatkossa sisarensa kanssa. Claran käsivarret nytkähtivät veljensä suuntaan.
-Anna hänen olla hetken aikaa,
Nea sanoi hyvin hiljaa.



-Voi äiti,
Clara vaikersi ja Nea veti hänet tiukkaan halaukseen. Omatkaan kyyneleet eivät olleet kaukana, mutta niitä ei voisi vuodattaa. Ei vielä.
-Missä isä on,
Clara kysyi vihdoin.



-Minä en...
Nea ei päässyt sen pidemmälle kun tytär keskeytti hänet.
-Minä en ole tyhmä äiti. Tiedän, että jotain on tapahtunut isälle.



Nea huokaisi hyvin syvään, veti sitten henkeä ja sai puserrettua sanat ulos suustaan:
-Isäsi on poissa Clara. Hän ei tule enää takaisin. Nyt on jäljellä vain me, sinä, minä ja veljesi. Isäsi oli sekaantunut johonkin rikolliseen toimintaan ja me olemme myös vaarassa sen vuoksi.
Nea kirosi hiljaa mielessään joutuessaan valehtelemaan tällä tavoin, mutta hän ei halunnut eikä aikonut kertoa koko totuutta. Koskaan.
-Siksi me olemme nyt täällä ja meidän sukunimemme on toistaiseksi Mikkelsson.



Carl oli vetäytynyt omaan tilaansa ja leikki lapsena saamansa pupun kanssa. Hän ei halunnut tietää mitään, hän ei halunnut kuulla mitään. Koko elämä oli sekaisin. Ei ollutkaan tullut luvattua lomamatkaa jonnekin kivaan paikkaan. Oli tullut vain ajomatka, jonka aikana äiti vilkuili jatkuvasti taustapeiliin, jätti autoa toinen toistaan surkeampien motellien takapihoille piiloon ja nyt tämä asunto... koti? Carl ei tiennyt mitä ajatella ja tuntea, joten hän ei tehnyt kumpaakaan niistä. Hän pakeni.



Nea ja Clara siivosivat asuntoa sillä välin kun Carl oli vetäytyneenä omiin oloihinsa. Tuoksu ainakin alkoi olla jo hieman parempi. Huoneet olivat silti kosteita ja koleita, sillä talo oli rakennettu kivestä eikä takkoja oltu käytetty kuin ties milloin viimeksi. Asunnoilla ei ilmeisesti ollut kovin paljon kysyntää eikä Nea ihmetellyt miksi. Suolainen ilma maistui suussa asti, joten vaikka puutarha oli kuinka viehättävä, kaikkinaisuudessaan koko alue oli surkea.



Clara oli päässyt jo kylpyhuoneen puhdistuksessa siihen vaiheeseen, että hän fiksaili hanaa. Hän oli saanut ruosteet siivottua altaasta käytännössä kokonaan, mutta hana vuoti.



Kun ilta alkoi hämärtyä, Nea kaivoi kaapista leipätarpeet ja valmisti perheelleen edes jonkinlaisen iltapalan. Huomenna, lasten lähdettyä kouluun, hän perehtyisi hieman tarkemmin tähän alueeseen ja kaupunkiin, selvittäisi mistä kautta saisi tienattua hieman rahaa, sillä käteisvarat hupenisivat nopeasti. Niistä osan hän käyttäisi kuitenkin kunnon ruokatarpeiden ostoon. Lapset tarvitsisivat muutakin kuin pelkkää leipää.




**********


Koska pelaan tätä legacy-muotoisena hyvinkin vahvasti ja siltä pohjalta myös tarinaa kerron, en tapa simejä tarkoituksella. Voin ottaa pariskunnalla eron ( LC O'Connor ), voin väittää jonkun simin kuolevan ( Romanovin kivet ), mutta tarkoituksella simejä en tapa. No okei, LC O'Connorissa oli vaihe, jossa se kuului tarinaan, mutta poikkeus vahvistaa säännön ;-)
Tässä kuitenkaan en tarkoituksella tappanut Benjaminia vaan peli järjesti minullekin ihan järkyttävän yllätyksen.

Olin suunnitellut kaupungista pois siirtymistä Biyun kuoleman jälkeen, sillä ko. kaupungissa jostain syystä peli teki mitä omituisempia juttuja. Sen vuoksi aloin kehitellä aika pian kaupunkiin siirtymisen jälkeen ideaa siitä, että Benjamin eroaa Triadista.

Sitten eräänä iltana Benjamin tuli töistä kotiin. Näkymättömänä. Vaihdoin häneltä työvaatteet pois lipaston kautta, mutta mies oli edelleen näkymätön. Yritin resetoida simin. Näkymätön. Koska muiden tarpeet olivat tapissaan ja Benjaminin kohtalaisen ok, päätin hoitaa muut ensin nukkumaan ja sen jälkeen palata käsillä olevaan ongelmaan. Näitä olen tekemässä, kun Benjamin yhtäkkiä onkin puutarhassa ja... KUOLEE NÄLKÄÄN!

Pelaan vahvalla tahdolla, joten vaikka Benjamin oli näkymätön, hänen olisi pitänyt itse huolehtia omista tarpeistaan, sillä jääkaapissa todellakin oli ruokaa valmiina. Sitä Nea kantoi tuossa roskina ulos myöhemmissä kuvissa. Näin ei kuitenkaan nyt sitten mennyt, joten Ben on poissa. Hän on hautakivenä vanhempiensa kanssa Nean repussa ja tarkoitus on kantaa suvun edesmenneitä mukana hamaan tulevaisuuteen asti. Ehkä joskus pääsen tarinassa loppuun ja sinä päivänä teen jonnekin hautausmaan Wuorenheimojen suvulle.


Tänään olen ollut ahkera ja saanut loput kuvat käsiteltyä ja siirrettyä blogiin odottamaan. Kuvia on nyt siis 36 osan verran, joten vielä hetken aikaa riittää kirjoiteltavaa. Kuvien käsittely on myös tuottanut hieman yllätyksiä tässä matkan varrella. Selkiytän yleensä hieman kuvien värejä, jotta niistä tulee parempilaatuisia ja pimeässä otetuista kuvista saa jotakin selvää. Käytän tähän käsittelyyn Picasaa ja se on riittävän näppärä väline. Käsittelyn jälkeen vien kuvat kansioon ja samalla pienennän niitä melkoisesti alkuperäisestä koostaan, jotta ne eivät veisi ihan niin paljon tilaa. Tätä en pitkästä aikaa tarinaa aloittaessani ottanut huomioon ja osa kuvista oli alunperin hyvinkin selkeitä, mutta pienennettynä hahmot ovat jääneet... no... pieniksi. Kuvatessani uusimpia osia yritin kiinnittää tähän kyseiseen asiaan huomiota ja kuvat tulevat niiltä osin paranemaan jatkossa, toivottavasti. Tosin tässä osassa on nyt jo varsin hyviä ja selkeitä lähikuvia, ei hahmoja, joita joutuu katsomaan ruudulta suurennuslasin läpi. Ei, en käytä enkä tarvitse lukulaseja =D














4 kommenttia:

  1. Se on ärsyttävää kun hahmo kuolee omia aikojaan. Mullekin kävi kerran niin. Hahmo ei tosin ollut mikään kovin merkittävä, mutta kuitenkin.

    Toivottavasti Nea ja lapset saisivat nyt rauhan eikä triadi löytäisi heitä uudesta kaupungista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ei ole ikinä aiemmin käynyt mitään vastaavaa, vaikka kaikenlaisia bugeja on matkan varrella tullutkin. Peli ylipäätään rullaa tällä erää yllättävänkin hienosti, tosin se on kyllä melkein yksi sukupolvi per kaupunki. Tuo kyseinen kaupunki vaan ei nyt sitten toiminutkaan ihan niin hienosti, valitettavasti.

      Ylipäätään on harmi, että yhdessä kaupungissa ei kykene pelaamaan peliä sen kymmentä sukupolvea. Olisi ihan hemmetin hienoa pitää suku elossa ja katsoa miten poismuuttaneiden lapsien suvut elävät ja mahdollisesti kasvavat itsekseen. Kyse on kuitenkin ilmeisesti ihan pelillisestä ongelmasta, sillä mulla on käytössä kohtalaisen hyvä ( ja kallis ) pelikone enkä käytä juuri mitään CC-tavaraa noita muutamia koruja, kynsiä ja partoja lukuunottamatta. Ja ei, oli ne mukana tai ei, sekään ei auta =D Ehkä jos pelaisi pelkällä peruspelillä ilman mitään lisäosia pystyisi olemaan kaupungissa pidempään kuin kaksi sukupolvea...?

      Saa nähdä miten Nean ja lasten käy. Pelihän on niiltä osin minullakin vielä vaiheessa enkä ole päätöstä tehnyt sen tiimoilta, vaikka juonellisesti olen olemassa olevien kuvien osalta tarinan jo miettinytkin valmiiksi ;-)

      Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Ompas taas kerennyt tapahtua paljon! Harmi vain tällä kertaa enemmän surullisia asioita.

    Biyu pääsi oli vanha ja väsynyt ja pääsi vihdoin miehensä luokse. Hän ei tainnut osata odottaa, että pian hänen perässään tulisi poikakin. Todella harmillista että pelin takia Benjamin kuoli jo nyt.

    Odotan jo mielenkiinnolla miten Nean ja lasten elämä lähtee kulkemaan uudessa kaupungissa ja kodissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biyu ei tosiaankaan anellut Viikatemiehen edessä vaan reippaasti tervehti ja oli poissa hyvin nopeasti. Taisi hän siis olla aika valmis lähtemään =) On siellä mahtanut olla rajan takana aika hämmennys kun Benjamin on yhtäkkiä ilmestynyt paikalle ennen aikojaan... ;-)

      Taitaa aika käydä sen verran vähiin tässä ennen aattoa, että en ehdi enempää osia kirjoittaa valmiiksi, vaikka kova halu olisikin saada tarinaa eteenpäin. Jos hyvin menee, niin joulupäivän iltana saattaisin saada osan ulos, mutta sekin on epävarmaa. Työ rajoittaa kovasti tätä harrastustoimintaa ;-)

      Kiitos kommentista!

      Poista